Kirjoita hakusanasi

Nyrjähtäneen nilkan kudokset ovat vahingoittuneet.

Nyrjähtäneen nilkan kudokset ovat vahingoittuneet.

Nyrjähtänyt nilkka

Mainos:

Nyrjähtäessään nilkka on kipeä, mutta sitä voi koskettaa. Sitä voi käyttää myös tukijalkana, eli jalalle voi astua, toisin kuin silloin, jos kyseessä on murtuma. Nilkan ympärillä oleva kudos vaurioituu nilkan nyrjähtäessä. Nyrjähtäneen nilkan turvotus voi olla merkki verenvuodosta. Nilkan nyrjähtämiset liittyvät usein urheilemiseen tai muuhun liikuntaan. 

Mitä tarkoittaa nyrjähtänyt nilkka?

Nilkan nyrjähdyksiä tavataan yleensä urheilijoilla tai muilla liikkujilla. Nyrjähdyksen sattuessa fyysinen suorittaminen täytyy lopettaa välittömästi. Joskus nilkan pienet verisuonet voivat katkeilla nyrjähdyksen yhteydessä ja se aiheuttaa turvotusta. 

Nyrjähtäneen nilkan itsehoito

Jos nilkassa on verenvuotoa, eli se turpoaa, tulisi nilkka kääriä siteeseen, jotta paraneminen tapahtuu nopeammin. Aluksi siteen tulisi olla suhteellisen tiukka, kohtuun rajoissa tietenkin. Noin 15 minuutin jälkeen sidettä voi löysentää ja pitää vielä muutaman päivän ajan. Kääriminen kannattaa aloittaa varpaista, tulla hiljalleen ylöspäin nilkkaan asti ja kääriä sidettä taas alaspäin ja jatkaa näin vuorotellen. Jalan nostaminen ylös helpottaa myös, koska silloin veri ei virtaa niin tiiviisti jalkaan ja paine vähenee. Jääpussi on eräs keino lievittää kipua ja turvotusta. Jääpussia ei kuitenkaan tule asettaa suoraan paljaalle iholle paleltumien välttämiseksi. Jäät voi laittaa vaikkapa siteen päälle. 

Reseptivapaat lääkkeet

Nilkan ollessa erittäin kipeä, turvonnut ja lämpöinen, kipuun voi ottaa reseptivapaita parasetamolia sisältäviä särkylääkkeitä, kuten Panadolia. Näitä suositellaan yli 75-vuotiaille, joilla on ollut vatsahaava tai jokin sydän- ja verisuonitauti. Ibuprofeenia sisältävät särkylääkkeet ovat myös suositeltavia. 

Milloin tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon?

Jos nilkka on niin kipeä, ettei sille voi varata tai sen liikuttaminen aiheuttaa tuskaa, ota yhteyttä terveydenhuoltoon. Samoin silloin, jos jalan kääriminen siteeseen ei poista turvotusta ja kipu vain jatkuu. 

Parantumisen jälkeen

Joillakin ihmisillä nilkka nyrjähtää usein. Silloin on tärkeää pyrkiä harjoittamaan jalan lihaksia. Fysioterapeutti voi auttaa tässä asiassa. Myös ne, joilla nyrjähdyksiä sattuu todella harvoin, saattavat joutua treenaamaan lihaksia saadakseen jalan kuntoon. Harjoittelun voi aloittaa, kun nilkka ei ole enää turvonnut ja sen päälle voi varata painoa. 

 
Mainos:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos: