Kirjoita hakusanasi

Oksentelu on epämiellyttävä mutta melko tavallinen vaiva, ja sen taustalla on aina jokin muu syy.

Oksentelu on epämiellyttävä mutta melko tavallinen vaiva, ja sen taustalla on aina jokin muu syy.

Oksentaminen

Oksentaminen ja pahoinvointi voivat johtua monista eri tekijöistä. Kyseessä voi olla tavallinen vatsatauti, ruokamyrkytys, raskauspahoinvointi tai jokin tulehdus. Oksentelua voivat aiheuttaa myös erityisen kova kipu, väsymys ja eräät sairaudet. 

Mainos:

Oksenteluun liittyy yleensä myös pahoinvointia ja väsymyksen tunnetta. Vatsataudit menevät yleensä ohi muutamassa päivässä, mutta oksentamiseen on myös muita syitä.  Koska vatsataudit ovat yleensä tarttuvia, niiden aikana on hyvä pysytellä muutaman päivän ajan kotona. Jos oksentelun syy kuitenkin huolettaa, kannattaa varata aika terveyskeskukseen tai mennä päivystysvastaanotolle, sillä on mahdollista, että kyse on  jostain vakavammasta. 

Mikä laukaisee oksentamisen?

Oksentamisen aiheuttaa oksennusrefleksin aktivoituminen aivoissa. Kun näin tapahtuu, alamme voida pahoin ja syljeneritys lisääntyy. Tämän jälkeen paine vatsassa kasvaa. Ylempi mahaportti laajenee, ja tällöin vatsan sisältö nousee ylös. Ainoastaan sairaudet ja tulehdukset eivät aiheuta oksentamista, vaan oksentelua voi esiintyä myös lääkkeiden sivuvaikutuksena, tai se voi olla merkki akuutista myrkytyksestä. Silloin, kun itse aiheutamme oksennusrefleksin työntämällä sormet kurkkuun, on usein kyseessä syömishäiriö bulimia. 

Oireet

Pahoinvointi ja vatsakipu ovat tyypillisiä oireita, jotka sekä edeltävät että seuraavat oksentamista. Voimme myös tuntea huimausta ja heikotusta. Myös kuumetta ja ripulia voi esiintyä. Jos kyse on vatsataudista, se puhkeaa yleensä yllättäen – ja menee myös ohi muutamassa päivässä. Silloin, kun oksentelua on ollut pidemmän ajan kuluessa tulee varata aika lääkärin vastaanotolle tarkempaa tutkimusta varten.

Oksentelu ja diagnoosi

Yksistään oksentelun perusteella ei voida tehdä diagnoosia, vaan tarvitaan lisätietoa. On otettava huomioon, kuinka kauan oksentelua on esiintynyt,  sekä miten ja kuinka usein sitä ilmenee. On myös huomioitava, onko oksentelua esiintynyt jo aiemmin vai ei.

Oksentamisen hoito

On tärkeää juoda riittävästi, jos meillä on vatsatauti johon liittyy oksentamista, sillä tällöin elimistö menettää suuren määrän nestettä lyhyessä ajassa. Myös, jos oksentaminen johtuu jostain muusta syystä, on tärkeää pitää huolta riittävästä veden juomisesta.  Akuuteissa tapauksissa potilas voidaan joutua laittamaan tiputukseen kuivumisen estämiseksi. Tämä on erityisen tärkeää pienten lasten kohdalla, sillä heidän kehonsa alkaa kärsiä nestevajauksesta hyvin nopeasti. Muu hoito riippuu siitä, mikä oksentamisen on aiheuttanut. Heti, kun sairauden alkusyy on selvinnyt aloitetaan tarkoituksenmukaiset hoidot. Oksentaminen on aina jonkin muun, taustalla olevan tekijän oire, ja oikeiden hoitokeinojen löytämiseksi täytyy lääkärin ensin selvittää sairauden syy.

 
Mainos:

Tämä sairaus koskee asiaa:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: