Turvotus (edeema)

Tekststørrelse Textstorlek Mindre Större

Kehon epänormaalia turvotusta kutsutaan edeemaksi. Sitä esiintyy kolmea eri tyyppiä, ja kaikki niistä ovat kroonisia, mikä tarkoittaa että niitä voidaan hoitaa, mutta ei parantaa.

Laskimoiden turvotus

Turvotusta, joka esiintyy jaloissa tai nilkoissa, kutsutaan laskimoturvotukseksi. Suonten sisällä on pieniä läppiä, jotka auttavat kierrättämään verta oikealla tavalla jaloista ja takaisin sydämeen. Mikäli nämä läpät eivät toimi niin kuin niiden pitäisi, veri kerääntyy jalkoihin ja tämä aiheuttaa turvotusta.

Imunestekierron häiriö (lymfedeema)

Kun lymfaneste kerääntyy tiettyyn kehonosaan, esiintyy turvotusta, jota kutsutaan lymfedeemaksi. Tavallisimmin turvotusta esiintyy käsissä tai jaloissa, mutta myös kasvot, kaula ja rintakehä saattavat altistua. Tällainen tila voi olla myötäsyntyinen tai  

liittyä siihen, että imusolmukkeet on poistettu leikkauksella. Imunesteen kuljettaminen kehossa muuttuu vaikeammaksi, jos imusolmukkeet ovat vahingoittuneet tai ne on poistettu. Tällöin nestettä alkaa kertyä yhteen paikkaan. Turvotuksen kehittyminen riippuu myös siitä, mikä imusuoni on operoitu.

Lipedeema

Lipedeema muistuttaa imusuoniston turvotusta, mutta esiintyy symmetrisesti. Tässä turvotusta esiintyy molemmissa käsissä tai jaloissa. Oireet ovat samat, samoin kuin myös tutkimus ja hoito.

Oireet

Ensimmäinen varoitusmerkki on yleensä ihon muuttuminen jännittyneemmäksi ja paksummaksi. Tämän jälkeen ilmeneviä tyypillisiä oireita ovat epätavallinen turvotus, turvonneiden alueiden tunnottomuus, kipu ja liikkuvuuden väheneminen. Hoitamattomana turvotus voi tulla niin suureksi, että kipu voi levitä myös viereisiin kehonosiin. Jos tällaisia oireita ilmenee, tulee ottaa heti yhteyttä terveyskeskukseen.

Jos kipu on hyvin voimakasta, tai turvotus on lisääntynyt nopeasti, tulee hakeutua kiireelliseen hoitoon.

Tutkimus

Kun menet lääkäriin kivuliaan turvotuksen takia, tehdään ensin tavallinen lääkärintarkastus. Siinä tapauksessa, että lääkäri epäilee lymfedeemaa, mitataan virtaus imuteissä käyttäen gammakuvausta. Tässä pistetään heikosti radioaktiivista ainetta ihon alle. Siten voidaan seurata nesteen virtausta kudoksessa ja nähdä kuinka se etenee imusuonissa. Näin voidaan nähdä, ovatko imusuonet vahingoittuneet jollain tavoin.

Hoito

Mitä aiemmassa vaiheessa hoito aloitetaan, sitä nopeammin oireet katoavat.  Lymfedeemaa hoidetaan painamalla yhteen turvotusta ympäröiviä kudoksia. Tämä onnistuu helpoiten käyttämällä puristussukkia. Puristussukat aiheuttavat kovemman paineen jalkoihin kuin tavalliset tukisukat, ja voivat näin painaa kudoksia yhteen paljon tehokkaammin. Myös hieronta voi lievittää ja vähentää turvotusta. Myös ihon voiteleminen turvotusalueelta on tärkeää. Muutoin iho voi tulla niin jännittyneeksi, että se rikkoutuu ja  turvotusalue tulehtuu. Turvonneen kehonosan pitäminen makuulla ollessa koholla voi helpottaa. Myöskään kipu ei ylly tällöin niin voimakkaaksi. Jos mikään näistä ei auta, leikkaus on välttämätön.