Kirjoita hakusanasi

Ummetus lapsilla

Ummetus lapsilla

Mainos:

Ummetus tarkoittaa ulosteen kovenemista. Lapsen ummetuksessa ulostamista tapahtuu vähemmän kuin kolme kertaa viikossa. Uloste on kovaa, joten lapsella on vaikeuksia ulostamisen kanssa. Lapsen ulostaminen ja ulosteen koostumus riippuu lapsen iästä ja ruokavaliosta. 

On harvinaista, että pelkästään rintamaitoa saava lapsi kärsii ummetuksesta. Sen sijaan äidinmaidonkorviketta saava lapsi voi kärsiä ummetuksesta. Uusien ruokailutapojen, kuten rintamaidon lopettamisen ja kiinteän ruoan aloittamisen yhteydessä tuleva ummetus on yleistä. Tällaista ummetusta ei yleensä kuitenkaan kestä kovin kauaa, koska vatsa tottuu nopeasti uuteen ruokavalioon. Tosin jotkut voivat kärsiä ummetuksesta jopa vuoden ennen kuin vatsa sopeutuu. Ummetusta tavataan enemmän pojilla kuin tytöillä aina murrosikään asti, jonka jälkeen ummetus taas on yleisempää tytöillä ja naisilla. 

Ummetuksen oireita lapsilla

Ulostaminen on hyvin vaikeaa ja kivuliasta ummetuksen aikaan. Yleensä lapsi ei onnistu ulostamisessa ja epämukavuutta voi esiintyä pitkään vessakäynnin jälkeen. Ummetuksen lisäksi lapsi saattaa kärsiä myös vatsakivusta, pahoinvoinnista ja oksentelusta. Joissain tapauksissa ummetuksesta voi seurata jopa peräpukamia, jotka ovat kivuliaita ja saattavat vuotaa verta. Ruokahaluttomuus, turvotus ja kovalta tuntuva vatsa ovat usein ummetuksen oireita. 

Mikä aiheuttaa ummetusta lapsilla?

Vauvaikäisistä lapsista ne, jotka saavat äidinmaidonkorviketta voivat kärsiä ummetuksesta, kun taas rintamaitoa saavien lasten kohdalla ummetus on hyvin harvinaista. 

Ummetuksen yleisimpiä syitä ovat uusi ruokavalio ja muuttuneet rutiinit. Esimerkiksi kiinteän ruoan aloittaminen ja potalle opetteleminen saattavat aiheuttaa ummetusta. Liian vähäinen nesteiden saanti on yleinen syy ummetukseen, erityisesti silloin, jos lapsi syö paljon kuitupitoista ruokaa. Tällöin keho kuivuu helpommin ja nesteiden saanti olisi erittäin tärkeää. 

Ummetusta aiheuttaa myös ulosteen refleksinomainen pidättäminen, joka on yleistä yli 2-vuotiailla lapsilla. Usein lapset haluavat toimittaa isomman asian tutussa ja turvallisessa ympäristössä ja pidättävät helposti muissa oloissa. Siksi ympäristön tai päivittäisten rutiinien vaihtuminen voi aiheuttaa ongelmia ulostamisen suhteen. Esimerkiksi päiväkotiin mennessään lapsi saattaa pidätellä ulostetta koko päivän, kunnes on kotona, jolloin hän tuntee olevansa tutussa ympäristössä. Liian vähäinen liikunta, ahdistuneisuus ja stressi ovat myös ummetuksen aiheuttajia lapsilla. 

Ummetuksen hoito

Useimmissa tapauksissa ummetus häviää itsestään, kun lapsi tottuu uuteen tilanteeseen tai rutiineihin. Jos ummetus ei kuitenkaan häviä ja jatkuu pitkään, lääkitys voi olla tarpeen. 

Pienille lapsille voi antaa vatsahierontaa. Voi myös kokeilla toista äidinmaidonkorviketta. Vähintään kuusi kuukautta vanhalle lapselle voi antaa luumua, päärynäsosetta tai muita elintarvikkeita, joilla on hieman laksatiivinen vaikutus. 

 
Mainos:

Tämä sairaus koskee asiaa:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: