Kirjoita hakusanasi

Välilevyn pullistuma

Välilevyn pullistuma

Mikäli kipu ei ole helpottanut 4–6 viikossa, potilas lähetetään yleensä röntgentutkimukseen, tietokonetomografiaan tai magneettikuvaukseen.

Mainos:

Vaikka välilevyn pullistuma on yleinen vaiva, sitä ei aina tunnisteta. Se voi aiheuttaa esimerkiksi jomottavaa kipua lannerankaan. Välilevyn pullistumassa selkärangan välilevy on vaurioitunut ja tulehtunut, mikä aiheuttaa selkäkipua, joka säteilee myös jalkaan. Välilevyn pullistuma on tavallisin kaularangassa ja lannerangassa, mutta sen sijaintikohta voi olla muuallakin selkärangassa. Välilevyn pullistuma parantuu yleensä itsestään.

Miten välilevyn pullistuma syntyy?

Selkäranka muodostuu päällekkäisistä nikamista, joiden välissä on välilevyiksi kutsuttuja rustolevyjä. Välilevyn pullistumassa pettää iskuja selkärangan nikamien välissä vaimentava välilevy. Ulospäin pullistuva välilevy voi painaa hermojuuria selkärangankanavassa, mikä aiheuttaa kipua. Kipu saattaa myös säteillä jalkaan.

Tavallisia välilevyn pullistuman oireita

  • Välilevyn pullistuma alaselässä, lannerangassa, tuntuu usein jäytävänä, jomottavana selkäkipuna, joka voi säteillä jalkaan. Yleensä kipu pahenee, kun pitää jalkaa ojennettuna ja samalla taivuttaa kehoa eteenpäin lantiosta. Kipu menee yleensä ohi vähitellen. Välilevyn pullistuma lannerangassa voi painaa iskiashermoa ja aiheuttaa iskiaskipua. Pahimmassa tapauksessa tuntoaisti peräsuolen ja sukupuolielinten alueelta voi kadota, jolloin virtsaamistarvettakaan ei tunne. Tällaisten vakavien oireiden ilmaantuessa on hakeuduttava hoitoon mahdollisimman nopeasti.
  • Välilevyn pullistuma kaularangassa voi aiheuttaa kipua niskasta käteen ja sormiin asti. Kipua voi tällöin helpottaa käden pitäminen niskan takana, mikä lievittää kivun säteilemistä käteen.

Vakavia välilevyn pullistuman oireita

  • Lääkäriin on otettava välittömästi yhteyttä, mikäli välilevyn pullistuma kaularangassa aiheuttaa painon tunnetta jalassa ja jalan liikkeitä on vaikea kontrolloida.
  • Välilevyn pullistuma on myös leikattava mahdollisimman nopeasti, jos se painaa peräsuolen ja virtsaputken sulkijalihaksia ja aiheuttaa pidättämisvaikeuksia. Myös alapään ja sisäreiden tuntoaisti voi heikentyä. 

Välilevyn pullistuman tutkiminen

Oikean diagnoosin saaminen varhain on tärkeää, koska muutkin sairaudet voivat aiheuttaa samanlaisia oireita. Lääkäri tutkii seuraavia asioita paikantaakseen selkäkivun ja hermokivun sijainnin:

  • jalkojen refleksit
  • jalkojen ja alapään tuntoaisti
  • peräsuolen ja miehillä myös eturauhasen sulkijalihas
  • selkäkivun sijaintikohta
  • mahdollisen iskiaskivun paljastaminen nostamalla makuuasennossa jalkaa
  • kun välilevyn pullistuman epäillään olevan kaularangassa, tutkitaan samalla tavalla kädet.

Välilevyn pullistuman hoito

Välilevyn pullistuma paranee tavallisesti muutamassa kuukaudessa. Kivun lievittämiseen voi tarvittaessa hankkia apteekista ilman reseptiä saatavia kipu- tai tulehduskipulääkkeitä. Kiropraktikon, naprapaatin tai fysioterapeutin käsittelystä voi myös olla apua. Kovaa kipua tai muita vaikeita oireita aiheuttava välilevyn pullistuma voi tarvita leikkaushoitoa, joka auttaa useimpia.

Vinkkejä välilevyn pullistuman itsehoitoon

Selkäkivusta huolimatta on tärkeää liikkua mahdollisimman paljon. Kuntoutumiseen menee yleensä aikaa.

  • Vältä vuodelepoa ja liiku mahdollisimman paljon.
  • Vältä pitkäkestoista istumista.
  • Tee kävelylenkkejä ja harjoita kevyesti selkä- ja jalkalihaksia.
  • Lepää sellaisessa asennossa, joka ei aiheuta kipua.
  • Jos välilevyn pullistuma on kaularangassa, pidä kättä niskan takana lievittääksesi kipua kädessä.

Hakeudu heti hoitoon, jos

  • olet alle 18-vuotias ja sinulla on kovia selkäkipuja
  • et tunne virtsaamistarvetta tai virtsaat allesi
  • tunnet puutumista peräsuolen ja sukupuolielinten alueella
  • jalkasi puutuu, sitä pistelee tai siinä on lihasheikkoutta
  • horjut etkä tunne jalkojasi
  • tunnet äkillistä selkäkipua onnettomuuden jälkeen.
 
Mainos:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: