Kirjoita hakusanasi

Alzheimerin tauti

Alzheimerin tauti

Mainos:

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. Sitä sairastaa Suomessa noin 70 000 ihmistä. Suurelta osin taudin syitä ei vielä tunneta, mutta sekä korkea ikä että perintötekijät lisäävät sairastumisen riskiä. Useimmiten tauti puhkeaa vasta 65. ikävuoden jälkeen, mutta sitä voi esiintyä jo 40 – 65 -vuotiaillakin. Naisilla tauti on hieman yleisempi kuin miehillä.

Alzheimerin taudissa aivojen hermosolut kuolevat poikkeuksellisen nopeasti, mutta syytä tälle ei tiedetä. Tauti rappeuttaa aivojen muistikeskusta (hippokampus) ja vaikuttaa ohimo- ja päälakilohkoihin.

Ensimmäiset oireet

Ensimmäiset merkit taudista ilmenevät muistihäiriöinä. Oireet tulevat asteittain ja ne vaihtelevat eri ihmisten välillä. Potilaalla voi olla vaikeuksia tavallisen arkikeskustelun seuraamisessa tai sanat saattavat kadota mielestä. Potilas saattaa hetkittäin unohtaa, kuinka esimerkiksi pankkikortilla maksaminen tapahtuu. Tutkimuksiin on syytä hakeutua, kun huomaa muistinsa heikenneen niin, että se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.

Hoito

Alzheimerin taudille ei ole vielä löydetty parannuskeinoa. Lääkityksellä pystytään kuitenkin ehkäisemään taudin etenemistä ja parantamaan potilaan elämänlaatua. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tauti todetaan sitä paremmat mahdollisuudet hoidolla on tehota. 

Varhaisessa ja lievässä Alzheimerin taudissa lääkkeenä käytetään yleensä yhtä kolmesta asetyylikoliiniesteraasin (AKE) estäjästä. Keskivaikean tai vaikean Alzheimerin taudin hoidossa käytetään AKE:n estäjiä ja memantiinia.

Vinkkejä diagnoosin saaneille:

  • Alzheimer ei tartu eikä sitä tarvitse hävetä. Puhu avoimesti taudistasi.
  • Etsi tietoa sairaudesta esimerkiksi terveydenhoitohenkilökunnalta tai internetistä.
  • Ota yhteyttä Muistiliittoon, joka tarjoaa mm. maksutonta ohjausta ja neuvontaa.
  • Etsi rohkeasti uusia ystäviä, esimerkiksi Muistiliiton vertaistukiryhmistä.
  • Pysy aktiivisena, säilytä uteliaisuutesi ja vanhat kiinnostuksen kohteesi. Harrasta mieluiten ryhmässä
Mainos:

Tämä sairaus koskee asiaa:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: