Kirjoita hakusanasi

Dysleksia tarkoittaa lukemisen vaikeutta, jonka seurauksena kirjaimet voivat vaihtaa paikkaa.

Dysleksia tarkoittaa lukemisen vaikeutta, jonka seurauksena kirjaimet voivat vaihtaa paikkaa.

Dysleksia (lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus)

Mainos:

Dysleksia tarkoittaa lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta. Häiriö säilyy yleensä läpi elämän. Dysleksia on usein perinnöllinen ja se havaitaan tavallisesti, kun lapsi on kouluikäinen. Dysleksia johtuu joidenkin kielellisten toimintojen poikkeavuudesta, eikä se vaikuta älykkyyteen. Näköongelmista johtuva lukuvaikeus tai koulutuksen heikko taso ei aiheuta dysleksiaa. 

Dysleksia tarkoittaa lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta. Oireet ilmenevät yksittäisten sanojen lukemisen sekä oikeinkirjoittamisen vaikeutena. Äänteiden tai puheen oikein ymmärtäminen voi olla hankalaa, mikä omalta osaltaan aiheuttaa lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia. Työmuistiin ja ulkoa opettelemiseen liittyviä ongelmia voi myös ilmetä. Nykyään dysleksia ei kuitenkaan estä elämästä normaalia ja menestyksekästä elämää. 

Yleistä dysleksiasta

Dysleksiaa ei voi parantaa lääkkeillä. Se voi pahimmillaan aiheuttaa sairauden kaltaisia oireita, jotka voivat vaikuttaa terveyteen negatiivisesti. Myös muita kuin lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä ongelmia ilmenee usein. Lapsilla voi myös esiintyä ADHD:ta, laskemishäiriöitä ja dyspraksiaa (motoriset vaikeudet), jotka myös omalta osaltaan lisäävät oppimisvaikeuksia.

Dysleksian oireet

Dysleksian oireet ovat hyvin yksilöllisiä. Oireet ilmenevät sekä puhuttuun että kirjoitettuun kieleen liittyvinä vaikeuksina. Lukemisen vaikeudesta johtuen sanojen tunnistaminen on vaikeaa, mikä vaikeuttaa myös eri asiayhteyksien ymmärtämistä. Myös oikean sanan valitseminen sekä oikeinkirjoitus tuottavat usein ongelmia.

Tavallisimmat oireet:

  • lukeminen on hidasta, lukeminen keskeytyy usein
  • hätäisesti luettu teksti, väärin luettu teksti
  • vaikeus laittaa kirjaimet oikeaan järjestykseen
  • oikeinkirjoitus tuottaa suuria vaikeuksia
  • puuttuvat sanat, sanoista puuttuvat kirjaimet

Dysleksiaa ei yleensä havaita alle kouluikäisillä lapsilla, koska pienet lapset eivät vielä lue ja kirjoita. Lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvät vaikeudet ilmenevätkin yleensä koulussa ensimmäisellä luokalla olevilla lapsilla. Ongelmat havaitaankin yleensä jo varhaisessa vaiheessa ja niiden hoito voidaan aloittaa ennen kuin ne pahenevat. Lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvät vaikeudet eivät automaattisesti viittaa dysleksiaan.

Dysleksian hoito

Jos lapsella epäillään dysleksiaa, kouluterveydenhuoltoon ja lääkäriin kannattaa ottaa yhteyttä, jotta ongelmat eivät pääse pahenemaan. Lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvien vaikeuksien syy on hyvä selvittää, jos lapsi ei ole yrityksistä huolimatta oppinut lukemaan ja kirjoittamaan ensimmäisen kouluvuoden aikana. Dysleksiaa voidaan nykyään hoitaa useiden eri menetelmien avulla. Lapsi voi myös opetella oikeinkirjoitusta esim. tietokoneohjelmien avulla. Puhutuista teksteistä ja äänikirjoistakin voi olla apua. Hoitoon kannattaa hakeutua aina.

 
Mainos:

Tämä sairaus koskee asiaa:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: