Kirjoita hakusanasi

Fibromyalgiaan ei ole parannuskeinoa tai lääkehoitoa.

Fibromyalgiaan ei ole parannuskeinoa tai lääkehoitoa.

Fibromyalgia osa 1

Mainos:

Fibromyalgian oireisiin alettiin kiinnittää huomiota jo 1800-luvulla. Sairauden tavallisimpia oireita ovat väsymys ja krooniset kivut. Kipua esiintyy etenkin lihaksissa ja sidekudoksissa. Oireet johtuvat todennäköisesti joidenkin aivojen osien ylikuormittumisesta sekä herkistyneestä keskushermostosta.

Fibromyalgiaa esiintyy sekä miehillä että naisilla. Siihen voi sairastua minkä ikäisenä tahansa. Fibromyalgiaa sairastavien oireet ovat hyvin vaihtelevia. Tästä syystä sairaudesta käytetäänkin usein nimitystä oireyhtymä.

Fibromyalgian syitä

Fibromyalgian syytä ei tiedetä. Sairaudessa kipua esiintyy yleensä lihaksissa ja sidekudoksissa. Sairastuneet ovat myös yleensä hyvin uupuneita.

Fibromyalgia on usein yhdistetty reumasairauksiin. Sairaus ei kuitenkaan aiheuta tulehduksia tai kudosvaurioita. Osa tutkijoista uskoo, että fibromyalgia voi johtua aivojen tiettyjen osien ylikuormittumisesta. Sairaus johtuu todennäköisesti neurologisesta häiriöstä, joka herkistää keskushermostoa. 

Aivot käsittelevät liikkumista, aisteja, tunteita, tietoisuutta ja kokemuksia. Aivoihin saapuu koko ajan viestejä kehon eri osista. Bo Fråst, joka on ruotsalainen fibromyalgian asiantuntija, uskoo, että fibromyalgiaa sairastavilla aivot eivät pysty käsittelemään kaikkia saapuvia viestejä, minkä seurauksena aivot ylikuormittuvat. Ylikuormitus aiheuttaa uupumusta, koska viestien käsitteleminen vie liikaa energiaa. 

Fibromyalgian diagnosointi on vaikeaa

Fibromyalgiaa ei voi diagnosoida laboratoriokokeiden tai muiden menetelmien avulla. Fibromyalgian diagnosointi edellyttää pitkään jatkunutta kipua kehon eri osissa: oikealla ja vasemmalla puolella kehoa ja vyötärön ylä- ja alapuolella (mukaan lukien hartiat, kaularanganalue, rintakehä ja lanneselkä). 

Diagnosoinnin yhteydessä poissuljetaan muiden sairauksien mahdollisuus. Fibromyalgiaa sairastavilla on usein muita sairauksia, kuten kroonista väsymystä ja masennusta. Erilaiset psyykkistä kuormitusta aiheuttavat tekijät, kuten pitkään jatkunut kipu, stressi, traumat ja huolet voivat altistaa fibromyalgiaan sairastumiselle.

Fibromyalgiaa esiintyy usein naisilla

Fibromyalgiaa on diagnosoitu paljon naisilla, mutta miehetkin voivat sairastua siihen. Sairautta esiintyy etenkin henkilöillä, jotka ovat kokeneet liian kovaa psyykkistä tai fyysistä stressiä sekä henkilöillä, jotka ovat tunnollisia ja ottavat itselleen paljon vastuuta, esim. työelämässä. Henkilö sairastuu fibromyalgiaan, kun rasitus käy liian kovaksi. Perinnöllinen alttius lisää sairastumisriskiä. Fibromyalgiaa esiintyy myös lapsilla, mutta se on melko harvinaista.

Fibromyalgian hoito

Fibromyalgiaa ei voi parantaa, eikä sitä voi hoitaa lääkkeillä. Kipua voidaan lievittää fyysisellä harjoittelulla, kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan yhdistetyillä rentoutumistekniikoilla, vaihtoehtohoidoilla sekä tietyillä lääkkeillä. 

Fibromyalgiaa sairastaville voidaan määrätä lääkkeitä, jotka parantavat unen laatua. Sairastuneet ovat usein hyvin uupuneita, koska he eivät saa nukuttua riittävästi, ja siten lepo ja uni eivät lievitä väsymystä. Heille voidaan myös määrätä mielialaa parantavia lääkkeitä sekä kipulääkkeitä. Sairautta ei voi parantaa lääkkeillä, mutta niillä voidaan lievittää sairauden oireita. Lääkkeitä pitäisi käyttää vain, jos muista hoitomenetelmistä ei ole apua. Lääkkeitä ei myöskään pitäisi käyttää pitkiä aikoja.

Kipua voidaan lievittää myös akupunktiolla.

Perinteinen kiinalainen lääketiede

Fibromyalgiaa voidaan hoitaa perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen kuuluvalla hoitomuodolla, akupunktiolla.

Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä uskotaan, että kipu johtuu energiankierron häiriintymisestä tai pysähtymisestä elimistössä. Energian kulku voidaan vapauttaa pistämällä neuloja akupisteisiin. Hoidon myötä kivut katoavat ja paraneminen voi alkaa. Monet fibromyalgiaa sairastavat ovat saaneet akupunktiosta apua.

 
Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: