Kirjoita hakusanasi

Kihomato on enimmäkseen lapsilla tavattava vaaraton suolistoloinen, jonka oireena on takapuolen kutiseva tulehdus (infektio). Kihomato on hyvin tavallinen ja iskee useimpiin lapsiperheisiin joskus.

Kihomato on enimmäkseen lapsilla tavattava vaaraton suolistoloinen, jonka oireena on takapuolen kutiseva tulehdus (infektio). Kihomato on hyvin tavallinen ja iskee useimpiin lapsiperheisiin joskus.

Kihomato

Mainos:

Miten kihomatotartunnan saa?

Kihomatonaaraat vaeltavat öisin peräsuoleen munimaan aiheuttaen kutinaa. Kun lapsi raapii takapuoltaan, munia joutuu sormiin ja sormien kautta usein suuhun. Suusta munat päätyvät suolistoon, jossa ne kehittyvät aikuisiksi kihomadoiksi. Kihomato voi myös tarttua ihmisestä toiseen. Munat säilyvät elossa pölyn seassa noin kaksi viikkoa, joten tartunnan voi saada myös pölyä hengittäessä. Tavarat, kuten vuodevaatteet, käsipyyhkeet, alusvaatteet ja lelut, joita tartunnan saanut ihminen on koskenut, voivat levittää kihomatoja. Munia voi olla myös lemmikkieläinten karvoissa, vaikka eläimet eivät olisi saaneet tartuntaa.

Tavallisia kihomadon oireita

  • Kutina peräaukon alueella varsinkin öisin, kun peiton alla on lämmintä
  • Ohuita, noin sentin mittaisia kihomatoja voi nähdä paljain silmin peräaukon alueella ja ulosteessa
  • Tytöt voivat saada vaginoosin, jossa emättimen limakalvo tulehtuu, turpoaa ja punoittaa
  • Jos yhdellä lapsella perheessä on kihomato, saa koko perhe useimmiten tartunnan

Kihomadon diagnosointi

Kihomadot näkyvät ulosteessa ohuina, noin sentin mittaisina säikeinä. Jos tartuntaa epäillään, mutta matoja ei näy ulosteessa, voi peräaukon päälle laittaa yöksi teipin. Madot tarttuvat siihen tullessaan munimaan.

Kihomadon hoito

Kihomato hoidetaan apteekista ilman reseptiä saatavalla lääkkeellä (Pyrvin). Lääke tappaa aikuiset ja nuoret madot, muttei munia. Siksi hoito tulisi toistaa parin viikon jälkeen. Kaikki perheenjäsenet tulee lääkitä. Jos hoito ei tehoa, voi lääkäri kirjoittaa reseptin vahvempaa lääkettä varten.

Hyviä neuvoja

Hyvä hygienia on tärkeää!

  • Pese kädet vessassa käynnin jälkeen
  • Pese kädet ennen ruokailua
  • Leikkaa kynnet lyhyiksi
  • Pese takapuoli miedolla saippualla päivittäin
  • Käytä nestesaippuaa ja henkilökohtaisia käsipyyhkeitä
  • Vaihda alusvaatteet ja yövaatteet joka päivä
  • Pese likaiset alusvaatteet ja vuodevaatteet niin nopeasti kuin mahdollista
  • Vaihda vuodevaatteet usein
  • Siivoa kylpyhuoneet ja makuuhuoneet päivittäin
  • Älä anna lasten jakaa laseja tai käyttää toistensa hammasharjoja
  • Vältä ruokaa, jossa on runsaasti sokeria
  • Jos useampi perheenjäsen saa tartunnan, tulee kaikki hoitaa samanaikaisesti

 

 

Mainos:

Tämä sairaus koskee asiaa:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: