Kirjoita hakusanasi

Lapsen nenän huuhteleminen suolavedellä lievittää oireita ja vähentää nenän ärsytystä.

Lapsen nenän huuhteleminen suolavedellä lievittää oireita ja vähentää nenän ärsytystä.

Lapsen siitepölyallergia

Pitkän talvikauden jälkeen saapuu jälleen lämmin ja hartaasti odotettu kevät. Monille lapsille kevät ei valitettavasti ole kuitenkaan kovin mieluinen. Vetiset, kutiavat silmät, aivastelu ja hengitysvaikeudet ovat siitepölyallergian oireita. Siitepölyallergia on yleinen ongelma lapsilla. 

Mainos:

Allergia tarkoittaa kehon ylireagoimista tiettyjen aineiden kanssa. On olemassa ruoka-aine-, pöly-, lääke-, kemikaali-, eläin- sekä siitepölyallergiaa. Usein sama henkilö on allerginen monelle asialle. 

Lapsen allergia

Allergioiden oireet vaihtelevat eri-ikäisillä lapsilla. Pikkulapset kärsivät ihottumasta ja ensimmäisten elinvuosien aikana ruoka-aineallergiat ja astma ovat tavallisia. Kouluikäisillä sen sijaan nenä- ja silmäoireet ovat hallitsevia. 

1900-luvun lopussa allergiat yleistyivät ja nykyään useat koulunsa aloittavat kärsivät ihottumasta ja hieman vanhemmat nenä- ja silmäoireista. 

On tavallista, että allergiasta kärsivät monet saman perheen jäsenet, mutta kannattaa myös muistaa, että vaikka allergia olisikin periytyvä, sen kohde tai vaikeusaste voi vaihdella. 

Allergian oireet

Lähes koko keho voi kärsiä allergisista oireista. Siitepölyallergia vaikuttaa lähinnä silmiin, nenään ja hengitysteihin. 

Silmät kutisevat ja ne voivat olla punaiset ja turvonneet. Toisin kuin silmätulehduksissa silmät ovat vetisen vuotavat.

Siitepölyallergia tunnettiin aiemmin nimellä heinänuha. Nenäoireet ovatkin tavallisia siitepölyallergiassa. Kyseessä voi olla aivastelua, nenän tukkoisuutta tai vuotamista. Kutinaa voi esiintyä niin kasvoissa erityisesti nenän ympärillä kuin kurkussakin. 

Nuhan ja aivastelun lisäksi allergiasta kärsivällä voi olla myös hengitysoireita ja muuten lääkkeillä hyvin aisoissa pysyvä astma voi pahentua kevään aikana. Nenän tukkoisuuden vuoksi monet allergikot nukkuvat suu auki, josta seuraa suun kuivumista ja kuorsaamista. 

Allergia vaikuttaa usein koko kehoon. Allergikot nukkuvat huonosti ja kärsivät ärsyttävästä kutinasta sekä nuhasta. Monet ovat väsyneitä ja ärtyneitä allergiakautena. Onkin hyvä muistaa että keho tarvitsee lepoa allergian aikana aivan kuten muidenkin sairauksien aikana. 

Allergian hoito

Yleensä allergikkoja suositellaan välttämään sitä, mille on allerginen. Käytännössä asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Pölypunkit ja home viihtyvät rakennuksissa kuten kouluissa, joissa riittävästä ilmanvaihdosta ja puhtaudesta ei välttämättä huolehdita tarpeeksi hyvin. Kasvien levittämä siitepöly liikkuu pitkiä matkoja tuulen mukana kevät- ja kesäaikaan, joten silloin on lähes mahdotonta olla ympäristössä, jossa siitepölyä ei olisi.

Silmä- ja nenäoireita voidaan hoitaa lääkityksellä. On olemassa tabletteja, silmätippoja ja nenäsuihkeita. Yleensä lääkkeet ehkäisevät allergisia reaktioita aiheuttavan histamiinin vaikutuksia. Myös kortisonia sisältävät tulehdusta ehkäisevät lääkkeet voivat olla paikallaan. 

Nenähuuhtelu on tärkeä osa hoitoa. Osa siitepölyhiukkasista jää nenän limakalvoille ja saattaa näin ollen aiheuttaa tulehduksen. Huuhdeltaessa hiukkaset saadaan pois. Suolaliuos ei vahingoita nenää ja siksi huuhtelu on turvallista. Nenän säännöllinen huuhtelu kannatta aloittaa ennen allergiakauden alkamista. Älä kuitenkaan huuhtele nenää heti allergiasuihkeen ottamisen jälkeen, ettet huuhtele sitäkin pois. 

On tärkeää, että koulussa tiedetään lapsen allergioista. Siitepölykauden aikana lapsen voi olla parempi pysytellä sisätiloissa välitunneilla ja myös ulkoliikuntaan osallistumista kannattaa harkita. 

Näin autat lastasi allergian kanssa

Jos lapsellasi on punaiset, kutiavat silmät, vuotava nenä, aivastelua, yskää ja väsymystä keväällä ja kesällä, voi kyseessä olla allergia. Edellä mainitut oireet ovat siitepölyallergian oireita. 

Hakeudu lääkäriin epäillessäsi siitepölyallergiaa. Ennen lääkärikäyntiä on hyvä miettiä seuraavia asioita:

  • Mitä oireita lapsella on?
  • Milloin oireet ovat pahimmillaan?
  • Onko mitään, mikä pahentaa tai parantaa oireita?
  • Onko muilla perheessä allergiaa?

Allergiaa voidaan hoitaa silmätipoilla, nenäsumutteella ja tableteilla. Ne vähentävät sekä paikallisia että koko kehon oireita. 

Voit helpottaa lapsesi oireita huuhtelemalla lapsen nenän suolavedellä. Huuhteleminen vähentää ärsytystä. Erityisesti lapsille suunniteltuja suolavesisuihkeita myydään apteekeissa. Nämä suihkeet ovat hellävaraisia eikä niitä voi käyttää liikaa.

 

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: