Kirjoita hakusanasi

Sappikivet voidaan helposti paikantaa ultraäänitutkimuksella.

Sappikivet voidaan helposti paikantaa ultraäänitutkimuksella.

Sappikivet

Mainos:

Sappikivet eli sappikivitauti on hyvin yleinen vatsakivun aiheuttaja. Kipu alkaa yleensä nopeasti varsinkin rasvaisen aterian jälkeen. Yleisimpiä sappikivitaudin oireita ovat äkillinen ylävatsakipu keskellä vatsaa tai oikean kylkikaaren alla, sekä pahoinvointi ja oksentelu. Useimmiten kivet ovat harmittomia ja monilla on niitä ilman, että he edes tietävät sitä. Sappikiviä esiintyy erityisesti raskaana olevilla sekä yli 40-vuotiailla. Naisilla niitä esiintyy huomattavasti useammin kuin miehillä. Sappikivien esiintyminen lisääntyy iän myötä. Yli 75-vuotiaista naisista yli kolmasosalla ja miehistä viidesosalla on ollut sappikiviä. Nykyään sappikivien hoito on hyvin helppoa ja turvallista.

Mistä sappikivet johtuvat?

Sappikivet ovat sapesta muodostuneita kivimäisiä muodostelmia. Niitä syntyy, kun sapen ainesosat kiteytyvät sappirakossa seisovassa sappinesteessä. Eniten ikiviä esiintyy sappirakossa, mutta niitä voi esiintyä myös sappiteissä. Suurin osa suomalaisten sappikivistä on ns. kolesterolikiviä, jotka muodostuvat kolesterolista ja sappisuoloista. Joillakin esiintyy myös ns. pigmenttikiviä, jotka muodostuvat kalsiumista ja sappiväriaineesta. Kiviä syntyy helposti silloin, kun sappirakko supistuu huonosti, jolloin rakossa oleva sappineste väkevöityy ja sakkautuu. Myös muut tekijät lisäävät sappikiville altistumista. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa:

  • ylipaino
  • nopea painonpudotus
  • raskaus
  • korkea kolesteroli
  • diabetes
  • perinnöllisyys
  • maksan vajaatoiminta
  • tulehduksellinen suolistosairaus
  • kodeiinia sisältävät lääkkeet

Oireet

Pienet kivet poistuvat luonnollisella tavalla, mutta suuret kivet voivat kiilautua sappirakon kaulaan tai sappirakon tiehyeen ja aiheuttaa kivuliaan sappikohtauksen. Kohtauksen oireita ovat muun muassa:

  • viiltävä kipu ylävatsassa oikean kylkikaaren alla
  • palleasta selkään ja olkapäihin säteilevä kipu
  • kipukohtaukset, jotka kestävät puolesta tunnista pariin tuntiin
  • aterian jälkeen alkava kipu
  • kipu sappirakon kohdalla
  • turvotus ja ilmavaivat
  • pahoinvointi ja oksentelu
  • kylmä hiki
  • keltaisuus
  • virtsan tumma väri ja ulosteen poikkeava väri
  • Kuume jonkin yllä mainitun oireen yhteydessä saattaa viitata sappirakon, sappiteiden tai haiman tulehdukseen ja vaatii kiireellistä sairaalahoitoa. 

Sappikivien toteaminen

Sappikivien toteaminen vaatii erilaisia laboratoriokokeita. Parhaiten kivet voidaan todeta ultraäänitutkimuksessa. Toistuvien kipukohtausten jälkeen sappirakko ja sappikivet poistetaan yleensä nukutuksessa tehtävässä tähystysleikkauksessa. Toisinaan sappikiviin liittyy lisätauteja, jolloin sairaalahoitoon on syytä hakeutua pikaisesti. Oireettomia sappikiviä ei tarvitse hoitaa mitenkään.

Sappikivien kanssa eläminen

Oikeanlainen ruokavalio saattaa ehkäistä sappikohtauksia ja kivien aiheuttamia kipuja. Sappikivistä kärsivän on syytä välttää erityisesti rasvaa ja rasvaisia ruokia. Sopiva ruokavalio löytyy itse kokeilemalla, sillä erilaisten ruoka-aineiden sieto on hyvin yksilöllistä. 

 

Mainos:

Tämä sairaus koskee asiaa:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: