Kirjoita hakusanasi

Teemana alkoholi, osa 3: hoito ja ehkäisy

Teemana alkoholi, osa 3: hoito ja ehkäisy

Vaatii vielä lisätutkimuksia selvittää, mitkä geenit lisäävät yksilön alkoholin liikakäytön riskiä. 

Mainos:

Tavoitteena on kehittää uusia, toimivia lääkkeitä ja keskittyä yksilön hoitoon. Se vaatii tieteellisiä kokeita, jotka eivät vielä ole tarpeeksi kehittyneitä ja ovat toistaiseksi hyvin kalliita. Tutkijat toivovat löytävänsä uusia yksinkertaisempia keinoja, joiden avulla jokaiselle löydettäisiin parhaiten sopivat hoitokeinot alkoholismin hoitoon.

On olemassa runsaasti erilaisia raittiusohjelmia, joista Minnesota-hoito lienee yleisin. Minnesota-hoito ei kuitenkaan toimi kaikkien kohdalla ja osasta hoito voi tuntua liian uskonnolliselta hoidolta. 

Pitkän aikavälin seurantaan ja arviointiin on myös olemassa useita eri keinoja, mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa, että alkoholismista parantumisen ennuste on huono ja monet alkoholistit sortuvat uudelleen. Tutkimus osoittaa, että 60–70 % alkoholisteista alkaa uudestaan juoda vuoden sisällä raitistumisestaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hoito olisi täysin epäonnistunut. Taudinkulussa on hyvin suuria eroja, sillä osalla on alkoholittomia jaksoja, joiden jälkeen alkoholismi palaa, kun taas toisilla on koko ajan vaikeuksia raittiin elämän kanssa. On kuitenkin selvää, että mitä enemmän raittiita päiviä potilaalla on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tämä paranee. 

Hoitovaihtoehdot

Lääkkeet
Tällä hetkellä on olemassa kolme tuotetta, joiden on todettu vaikuttavan pitkällä aikavälillä alkoholismiin. Antabus on usein käytetty ja hyvin tunnettu lääke, jota käytetään lääkärin valvonnassa. Akamprosaatti ja naltreksoni ovat harvemmin käytettyjä, vaikka niidenkin vaikutuksia on perusteellisesti tutkittu. Akamprosaatti estää alkoholin himoa ja saa useimmat ihmiset raitistumaan kokonaan, kun taas naltreksoni vaikuttaa nautittujen alkoholimäärien määrään vähentävästi. Nämä lääkkeet olisi hyvä yhdistää psykososiaalisiin toimintoihin. 

On oletettavaa, että alkoholismin lääkkeelliset hoitokeinot lisääntyvät lähitulevaisuudessa, sillä alan tutkimus kehittyy nopeasti.

Psykososiaalinen hoito

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa painopiste on suorassa käyttäytymismallin muutoksessa ja kyvyssä hallita psykososiaalista stressiä. 

12 askeleen hoito eli Minnesota-hoito

AA:n kehittämä hoitokeino. Potilaat osallistuvat 12 istuntoon terapian eri vaiheissa. Muistuttaa osittain kognitiivista käyttäytymisterapiaa. 

Pariterapia, jossa kumppani on mukana hoidossa. Tavoitteena on ikävän kierteen katkaiseminen sekä kommunikaation ja vuorovaikutusmallien parantaminen. 

Ennaltaehkäiseminen

Alkoholin saatavuutta ja hintaa tulisi valvoa. Ensisijainen ennaltaehkäisykeino on kuitenkin julkinen tieto, joka valitettavasti ei välity täysin toivotulla tavalla varsinkaan nuorille. 

Riskirajat

Alkoholin käytössä on aina riskinsä. Terveet aikuiset saisivat juoda maksimissaan seitsemän grammaa alkoholia päivässä. Tämä vastaa noin yhtä pulloa mietoa olutta. 20 grammaa alkoholia päivässä (tölkillinen vahvaa nelosolutta) naisilla ja kaksi kertaa tämä määrä miehillä voivat aiheuttaa maksavaurion. 

Toissijainen ennaltaehkäisy
Toissijainen ennaltaehkäisy on tieteellisesti tutkittu ja hyväksi havaittu keino. Jos oletetaan, että 90 % ihmisistä käy lääkärissä kerran vuodessa, olisi hyvä pyytää heitä täyttämään kyselylomake, jonka perusteella voitaisiin havaita mahdollinen alkoholin liikakulutus. Alkoholistit kieltävät juomisensa, mutta riskikäyttäjät eivät usein edes ymmärrä, miten paljon he juovat. He eivät ole vielä kokeneet alkoholin liikakäytön seurauksia, eivätkä ole kovinkaan motivoituneita lopettamaan. Lääkäri voi kertoa pitkän aikavälin maksavaurioista ja muista haitallisista vaikutuksista, mikä saattaa motivoida heitä muuttamaan käytöstään. 

Tertiaarinen ehkäisy ehkäisee alkoholismin uusiutumista. Hoitoon kuuluu lääkkeitä ja terapiaa. 

Varoitusmerkkejä läheisille

  • Läheisesi juo enemmän ja useammin kuin ennen.
  • Läheisesi yrittää peitellä juomistaan.
  • Läheisesi valehtelee juomisestaan.

Läheisen ei aina ole helppo auttaa alkoholistia. On tärkeää puuttua asiaan mahdollisesta konfliktista huolimatta ja pysyä lujana. Se on käytännössä vaikeaa, mutta välttämätöntä. Hae tarvittaessa ulkopuolista apua.

Lisätutkimuksia

Dopamiini on tärkeä välittäjäaineiden palkitsemisjärjestelmä. Se on tärkeää elämänlaadulle. Välittäjäaine greliinillä on alkoholin kaltainen vaikutus ja se stimuloi dopamiinijärjestelmää. Tutkijat ovat yrittäneet estää greliinireseptoreja kemiallisella aineella, jolloin myös alkoholin palkitsevat vaikutukset katosivat. Tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia ennen kuin tästä saadaan hoitokeino alkoholismiin. 

 
Mainos:

Tämä sairaus koskee asiaa:

Lue myös

Mainos:
Mainos: