Mitä elimistössä tapahtuu stressin aikana?

Tekststørrelse Textstorlek Mindre Större

Varhaiset tutkimukset keskittyivät pääsiassa akuuttiin stressireaktioon ja perustuivat eläinkokeisiin. Nykyään tutkimukset käsittelevät yksilön reaktioita krooniseen ja pitkäaikaiseen stressiin. 

Stressitutkimus jaetaan nykyään kolmeen pääalueeseen; biologiseen, ympäristöön perustuvaan ja psykologiseen suuntaukseen. Näillä tutkimuksilla on eri painopisteet ja lähtökohdat. 

Biologiset stressitutkimukset

Biologisen stressitutkimuksen tavoitteena on tutkia stressireaktioiden taustalla olevia fysiologisia prosesseja. Näiden reaktioiden toistuva tai pitkäaikainen aktivointi lisää sekä fyysisten että henkisten sairauksien riskiä. Erityisesti huomiota on kiinnitetty autonomisen keskushermoston toimintaan sekä lisämunuaisten rooliin adrenaliinin ja kortisolin tuotannossa. Fysiologisia reaktioita tutkitaan pääsiassa kolmella eri tavalla:

1. Analysoimalla stressihormonien esiintymistä (esim. veressä, syljessä tai virtsassa).

2. Mittaamalla sydämen toimintaa (esim. syke, verenpaine).

3. Mittaamalla stressin vaikutuksia immuunijärjestelmään (psykoneuroimmunologia).

Ympäristöön perustuva stressitutkimus

Tutkimuksissa keskitytään tapahtumiin ja yksilön elinympäristössä ilmeneviin seikkoihin, jotka laukaisevat stressireaktion. Ensisijaisena tavoitteena on ollut tunnistaa ne tapahtumat, jotka aiheuttavat stressiä. 

Adolf Meyer havaitsi jo 1930-luvulla, että stressiä aiheuttavilla elämäntapahtumilla on yhteyttä erinäisiin sairauksiin. Tähän ajatukseen perustuen on pyritty tunnistamaan ympäristötekijöitä ja elämässä tapahtuvia asioita, jotka ovat yhteydessä stressiin. 

Stressireaktiot – biologinen hälytysjärjestelmämme

Reagoimme stressiin eri tavoin – fyysisesti, kognitiivisesti, emotionaalisesti ja käyttäytymismallimme mukaisesti. Välitön stressireaktio voidaan nähdä kehon hälytysmekanismina. Hälytys aktivoituu välittömästi kun ihminen on vihainen, uhattu tai ärsyyntynyt. Hälytyksessä erittyy hormoneja, jotka laukaisevat useita fysiologisia muutoksia kehossamme. Tällä pyritään maksimoimaan kehon energiatasot. 

Stressin fysiologia

Viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet, että aivojen ja kehon vuorovaikutus stressin aikana on hyvin monimutkainen. Muun muassa immuunijärjestelmällä on aiemmin luultua suurempi rooli. Kehossa toimii viestintäjärjestelmä, jonka avulla hermosignaalien, välittäjäaineiden, hormonien ja immuunijärjestelmän kautta keho käsittelee vaaratilannetta. Yksinkertaistettuna fysiologiset reaktiot voidaan jakaa kahteen eri järjestelmään:

Järjestelmä 1 (sympaattinen hermosto):

Aivojen tulkitessa tilanteen uhkaavana, sympaattinen hermosto aktivoituu. Sympaattinen hermosto erittää stressihormoneja, kuten adrenaliinia ja noradrenaliinia. Stressihormonit saavat tarkkaavaiseksi ja nostavat pulssia ja verenpainetta. 

Järjestelmä 2 (hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori):

Muutamien minuuttien kuluttua sympaattisen hermoston aktivoitumisesta tämäkin järjestelmä alkaa toimia. Hypotalamus erittää kortisolia, joka on myös stressihormoni. Kortisoli leviää veren mukana ja silla on useita eri tehtäviä. 

Lisämunuaisten erittämillä hormoneilla kestää kauemmin tavoittaa kaikki kehon elimet, mutta niiden vaikutus kestää myös pidempään. Sympaattisen hermoston, hypotalamuksen, aivolisäkkeen ja lisämunuaisten avulla stressireaktio kestää niin kauan kuin on tarvetta. 

Puolustusreaktio ja alistusreaktio

Stressin tyyppi määrittää, minkälainen stressireaktio sitä seuraa. Jos kyseessä on puolustava reaktio, sympaattinen hermosto aktivoituu. Alistusreaktiossa taas on kyseessä järjestelmä 2. Katekoliamiinit (adrenaliini, noradrenaliini) hallitsevat aktiivista puolustautumista edellyttävissä tilanteissa (järjestelmä 1). Tilanteissa, joissa ihminen on alistunut ja kärsii stressistä pidempään, kortisolitasot nousevat (järjestelmä 2). 

Näillä kahdella järjestelmällä on erilaisia haitallisia vaikutuksia elimistöön, varsinkin jos stressi on toistuvaa ja pitkittynyttä.