Kirjoita hakusanasi

Tehokasta hoitoa saavilla hiv-potilailla tartuntariski on nykyään minimaalinen, jos yhdynnässä käytetään kondomia.

Tehokasta hoitoa saavilla hiv-potilailla tartuntariski on nykyään minimaalinen, jos yhdynnässä käytetään kondomia.

Hiv/Aids

Mainos:

Aids on tartuntatauti (infektiotauti), jonka aiheuttaa hi-virus (immuunikatovirus). Tutkimus on edistynyt viime aikoina ja vaikka hiv on edelleen parantumaton sairaus, sitä voidaan nykyisin hoitaa yhdellä tabletilla päivittäin. Paras suoja hiviä/aidsia vastaan on käyttää yhdynnässä kondomia.

Hiv-tartunta voi tapahtua veren tai ruumiin eritteiden välityksellä. Se tarttuu useimmiten yhdynnässä, mutta myös verensiirtojen kautta. Hiv-epidemia on maailmanlaajuinen ja koskee erityisesti kehitysmaita, mutta yhä enemmän myös teollisuusmaita. Hiviä vastaan ei ole olemassa rokotetta eikä sitä voida parantaa. Hivin hoitoon on kuitenkin kehitetty yhä tehokkaampia lääkkeitä, joilla infektion etenemistä voidaan jarruttaa. 

Ennen matkaa

Riski saada hiv-tartunta tai muu sukupuolitautitartunta on erisuuruinen eri maissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisit olla huolettomampi joissain maissa ja varovaisempi toisissa. Suojaudu aina, jos olet sukupuoliyhteydessä – maasta riippumatta. Ota kuitenkin selvää kohdemaasi tartuntariskistä, sillä tästä saattaa olla hyötyä veren kautta tapahtuvan tartunnan riskin arvioimisessa. 

Mikä hiv on?

Hiv on tartuntauti, jonka aiheuttaa hi-virus (immuunikatovirus). Hiv vahingoittaa elimistön immuunipuolustusjärjestelmää. Virus varastoituu elimistön perimään eikä parannu itsestään, mikä tarkoittaa sitä, että tartunnan saanut kantaa virusta läpi elämänsä. Hoitamaton hiv kehittyy aids-nimiseksi, kuolemaan johtavaksi sairaudeksi.

Miten hiv tarttuu?

Hiv tarttuu kehon eritteiden ja veren kautta, useimmiten yhdynnässä. Hiv voi tarttua myös verensiirron tai pistohaavojen kautta. Hiviä kantava nainen voi myös tartuttaa synnytyksessä lapsensa. Hiv ei kuitenkaan tartu tavallisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Hivin tartuntatavat ovat:

  • suojaamaton sukupuoliyhteys hiviä kantavan henkilön kanssa (oraaliseksi, anaaliseksi ja vaginaaliseksi),
  • verensiirron kautta, 
  • tartunnan kantajan käyttämien neulojen kautta, kun ne jaetaan toisen henkilön kanssa,
  • hiviä kantava äiti voi tartuttaa lapsensa raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana.

Miten hiv ei tartu?

Hiv ei tartu kosketuksesta, hyväilyistä tai suudelmista. Se ei tartu myöskään esineistä, keittiötarvikkeista, ruuasta tai juomasta. Hyttyset ja muut hyönteiset eivät voi levittää hiviä. Hiviä ei voi saada uima-altaasta, wc:stä eikä saunasta. 

Voit olla tekemisissä hiviä kantavan henkilön kanssa tartuntaa pelkäämättä. Voitte halata ja suudella, juoda samasta lasista, nukkua yhdessä ja koskea toisianne hivin tarttumatta. Kun hiviin saadaan hoitoa, tartuntariski on todella alhainen ja suorastaan minimaalinen.

Hivin oireet

Tartunnan saamisesta voi kulua useita vuosia ensimmäisten oireiden ilmestymiseen. Tavalliset oireet niin kutsutussa ensivaiheessa ovat kuume, kurkkukipu, laajentuneet imusolmukkeet, iho-oireet ja suun sienitulehdukset.

Sairauden myöhemmässä vaiheessa kehittyy sekundääri-infektioita ja sairaustila, jota kutsutaan aidsiksi.

Miten hiv tunnistetaan?

Ainoa tapa todeta hiv on hiv-testin tekeminen. On tärkeää, että käyt testissä, jos epäilet tartuntariskisi kasvaneen. Hivin aikainen toteaminen mahdollistaa tehokkaamman hoidon ja estää myös sairauden leviämisen. Testaus on myös ainoa tapa päästä eroon tarpeettomasta huolesta ja ahdistuksesta, jos et ole saanut tartuntaa.

Hiv-testi otetaan verikokeella kyynärtaipeesta tai sormenpäästä. Suomessa käytetään ns. yhdistelmätestejä, joilla voidaan tunnistaa joko antigeeni (viruksen osa) tai sen vasta-aineet. Varmin tapa hivin diagnosointiin on vasta-aineiden tunnistaminen. Antigeenitestiä käytetään vain viruksen vahvistamiseen hyvin varhaisessa vaiheessa henkilöillä, joilla on primäärioireita. 

Kyynärtaipeesta otettu verikoe lähetetään analysoitavaksi laboratorioon. Vastaus saadaan noin viikon kuluttua. Sormenpäästä otettava pikatesti analysoidaan heti verikokeen jälkeen ja tulos saadaan 15 minuutissa.

Negatiivinen testitulos kertoo, että veressä ei ole hivin vasta-aineita, joten et kanna tartuntaa. Tulos on luotettava, jos viimeisestä mahdollisesta tartuntatilaisuudesta on kulunut riittävän kauan aikaa.

Positiivinen testitulos kertoo, että veressä on hivin vasta-aineita. Tämä tarkoittaa, että kannat hi-virusta, mutta diagnoosi pitää vahvistaa toisella testillä.

Hiv-testi on maksuton julkisissa terveyskeskuksissa ja terveydenhuollossa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain perusteella. Voit käydä testissä terveyskeskuksessa, sukupuolitautien poliklinikalla, opiskelijaterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa, hiv-tukikeskuksissa (Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu) sekä Punaisen Ristin Plus-pisteissä. Yksityisillä lääkäriasemilla testi on maksullinen. 

Hivin hoito

Hiv-tartunnan saaneen immuunipuolustusjärjestelmä on vahingoittunut. Vauriot kehittyvät hitaasti, mutta immuunipuolustusjärjestelmää suojaava hoito on syytä aloittaa niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Hiviin/aidsiin ei ole tällä hetkellä parannuskeinoa, joten virusta ei pystytä poistamaan elimistöstä, mutta tehokas estolääkitys voi vähentää sen määrää elimistössä ja jarruttaa sairauden etenemistä. Nykyisin hoito on yksi tabletti päivässä verrattuna kolmenkymmenen vuoden takaiseen 20 tablettiin, joilla oli runsaasti sivuvaikutuksia. Estolääkitys on Suomen kansalaisille täysin ilmainen. 

Hiv-lääkkeiden saatavuus on kasvanut huomattavasti viimeisten 10 vuoden aikana. Modernit lääkkeet ovat todella tehokkaita, ja niiden sivuvaikutukset ovat lieviä ja ohimeneviä. Viruksen tuotanto hidastuu parhaiten sitä vastaan vaikuttavien lääkkeiden yhdistelmällä. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee hiv-hoidon aloittamista aikaisemmassa vaiheessa kuin ennen – osalla tartunnan saaneista heti hiv-diagnoosista alkaen.

Viruksiin tehoavat (antiviraaliset) lääkkeet

Lääkärin tehtävä on löytää paras lääkeaineiden yhdistelmä kullekin potilaalle. Nykypäivän antiviraaliset lääkkeet jaetaan kuuteen ryhmään:

  • Nukleosidianalogit eli NRTI (nucleoside reverse transcriptase inhibitor) häiritsevät käänteiskopioijaentsyymin toimintaa ja hiv-RNA:n muuttumista hiv-DNA:ksi. Lääke on ”väärennetty” rakennuspalikka, joka korvaa perimässä nukleosidimolekyylit. Siksi virus ei pysty muokkaamaan solun perimää. 
  • Ei-nukleosidirakenteiset viruslääkkeet eli NNRTI (non-nucleoside reverse transcriptase inhibitor) häiritsevät käänteiskopioijaentsyymiä toimimatta ”väärennettyinä” rakennuspalikoina.
  • Proteaasin estäjät häiritsevät hiville ominaista proteaasi-entsyymiä, joka mahdollistaa solujen tuottamien hiv-proteiinien ja hiv-entsyymien toiminnan.
  • Intregraasin estäjä häiritsee integraasi-entsyymiä siten, että viruksen perimä ei voi integroitua solun perimään.
  • Fuusion estäjät häiritsevät viruksen sulautumista kohdesoluun ja estävät terveiden solujen hiv-tartuntaa.
  • CRR5-estäjät häiritsevät hivin kiinnittymistä kohdesoluun, mikä estää terveiden solujen hiv-tartuntaa.

Saatavilla on lisäksi yhdistelmähoitoja, jotka sisältävät useita antiviraalisia lääkeaineita yhdessä tabletissa. Siksi hivin hoito on mahdollista määrällisesti vähäisellä lääkityksellä, joissain tapauksissa vain yhdellä tabletilla. 

Potilaan oikeudet

Potilaan oikeuksia terveydenhuollossa on selkeytetty: 

  • Potilaalla on oikeus hyvään sairauden- ja terveydenhuoltoon niiden voimavarojen puitteissa, jotka hoitohenkilökunnalla on kulloinkin käytettävissään.
  • Tutkimukset ja hoito tapahtuvat potilaan suostumuksella ja yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. 
  • Potilaalla on oikeus saada tietoa kaikista häneen hoitoonsa ja terveydentilaansa vaikuttavista seikoista ymmärrettävällä tavalla. Joissain tapauksissa tämä tarkoittaa tulkin kutsumista paikalle.
  • Potilaalla on oikeus tehdä muistutus yksikön terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle, jos hän on tyytymätön saamaansa kohteluun.

Hoidetun hivin tarttuminen

Ruotsalainen Smittskyddsinstitutet julkaisi lokakuussa 2013 raportin hiv-tartunnan hoidosta. Kerättyjen tietojen perusteella hiv-tartunnan leviäminen tehokkaasti hoidetuilta potilailta on epätodennäköistä:

  • Tartuntariski sukupuoliyhteydessä on hyvin matala ja lähes minimaalinen, kun anaali- ja vaginaaliyhdynnässä käytetään kondomia.
  • Samanaikaiset muut sukupuolitautitartunnat lisäävät hiv-tartunnan riskiä.
  • Vaikka kondomia ei käytettäisikään, tartuntariski on alhainen, jos muita samanaikaisia sukupuolitautitartuntoja ei ole. Tätä johtopäätöstä ei kuitenkaan ole pystytty tieteellisesti todistamaan. 

Veren kautta tapahtuvan tartunnan riski henkilöillä, jotka jakavat ruiskuja, vähenee toimivan hiv-lääkityksen ansiosta merkittävästi.

Äidiltä lapselle siirtyvän tartunnan riski on hyvin alhainen, jos lääkitys toimii ja on aloitettu hyvissä ajoin ennen synnytystä.

Toimivalle lääkitykselle on ominaista:

…että hoidon etenemistä seurataan tarkasti.

…että kahdessa peräkkäisessä 3‒6 kuukauden aikavälillä otetussa mittauksessa osoitetaan viruksen tason potilaan veressä olevan alin mahdollinen (alin rutiinitestissä näkyvä taso).

…että potilaalla ei ole muita sukupuolitauteja.

 

 

Mainos:

Källa: Noaks Ark

Lue myös

Mainos:
Mainos: