Kirjoita hakusanasi

Hikoilu

Hikoilu

Mainos:


Miksi hikoillaan?

Hikeä muodostuu ihon hikirauhasissa. Hiki viilentää ihon pintaa ja säätää sillä tavoin ihon lämpötilaa. Hikoilu on tavallista murrosikäisenä ja esimerkiksi hermoilu voi pahentaa hikoilemista. Hikoilun määrä on yksilöllistä, ja se voi vaihdella eri elämänvaiheissa.

Vaikuttavia tekijöitä

Kainaloiden iho on usein herkkä, ja se ärsyyntyy herkästi deodoranttien käytöstä. Joskus voi esiintyä myös allergisia reaktioita, mutta ärtyminen on tavallisempaa. Pyri välttämään deodoranttien käyttöä vähintään kuukausi, peseydy päivittäin vain vedellä ja anna iholle ilmakylpyjä. Hydrokortisonia sisältäviä voiteita voi myös käyttää. Sinä aikana tulisi välttää ihokarvojen ajelua.

Oireet

Naisilla varsinkin kuukautiskierron loppuvaiheessa hikoilu voi lisääntyä estrogeenitason pienenemisen seurauksena. Myös miehillä on tietty määrä samoja hormoneita, mutta ei niin paljon, että niiden puute aiheuttaisi oireita. Kilpirauhasen liikatoiminta voi myös aiheuttaa hikoilua ja iho tuntua kuumalta ja kostealta. Hikirauhasten mennessä tukkoon iholle voi syntyä pieniä punaisia, kutisevia näppylöitä. Karvatuppitulehdus (fokuliitti) syntyy usein kovan hikoilun ja liiallisen pesun seurauksena.

Hoito

Liiallista kämmenten ja jalkojen hikoilua voidaan hoitaa botuliini-toksiinilla. Koko vartalon mittaiseen hikoiluun on vaikeampi löytää sopivaa hoitokeinoa. Niin kutsuttu antikolinerginen lääke auttaa, mutta sillä voi usein olla sivuvaikutuksia. Vahvat antiperspirantit, jotka sisältävät alumiinikloriittia, toimivat oikein käytettynä yleensä hyvin.

Mitä voin tehdä itse?

Juo paljon vettä kompensoidaksesi nesteen menetystä. Suolan säännöstely ruoassa on myös hyödyksi. Nestehukka ja liiallinen suola aiheuttaa huonovointisuutta.

Milloin tulisi hakeutua hoitoon?

Jos alkaa hikoilla yhtäkkiä normaalia enemmän ilman kunnollista syytä (vaatteet, ympäristö, puberteetti), tulisi hakeutua lääkärille kunnollisen terveystarkastuksen suorittamista varten.

 
Mainos:

Tämä artikkeli käsittelee aihetta:

Lue myös

Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos:
Mainos: