Hyttyset ja muut hyönteiset

Tekststørrelse Textstorlek Mindre Större

Hyttysten, paarmojen, mehiläisten ja ampiaisten pistot kuuluvat kesään. Muutkin pistävät hyönteiset, kuten hevos- ja hirvikärpäset, voivat myös tulla kesäisin tutuiksi. Yliherkät ihmiset voivat saada pistoksista vakavia allergisia rekatioita, varsinkin mehiläisten tai ampiaisten pistoista.

Syyt

Hyttyset ja muut pistävät hyönteiset aiheuttavat epämiellyttäviä pistosoireita, mutta voivat samalla levittää myös bakteeri- ja virusinfektioita, kuten esimerkiksi pogostantautia. Se oireilee ihottumana, kuumeena ja joskus pitkäkestoisena lihaskipuna. Ulkomailla hyttyset voivat levittää myös muita tauteja, kuten malariaa tai keltakuumetta.

Mäkäräinen on pieni ja ärhäkkä hyttyslaji, jota esiintyy tavallisimmin Pohjois-Suomessa. Paarmat ovat epämiellyttäviä isohkoja kärpäsiä, joiden pistokset on kivuliaita. Hirvikärpäset ovat pitkiä, kapeita, mustia ja kovia hyönteisiä, joita esiintyy varsinkin Pohjois-Suomessa. Naarashirvikärpänen levittää siipensä löydettyään sopivan kohteen ja ryömimällä tai hyppäämällä tarttuu kohteeseensa. Hirvikärpäsiä löytyy suuressa määrin esimerkiksi hirvistä, saksanhirvistä ja raatoeläimistä, mutta se voi hyökätä myös muiden eläinten tai ihmisen kimppuun. Esimerkiksi sienten tai marjojen poimijat, metsätyöntekijät, retkeilijät ja metsästäjät voivat kohdata hirvikärpäsiä. On myös muita pistäviä kärpäsiä, kuten esimerkiksi hevoskärpäsiä.

Eteneminen

Ensimmäisiä pistoksia ei yleensä huomaa, mutta myöhemmin voi ilmetä yliherkkyyttä, mikä voi johtaa allergisiin reaktioihin. Osalla ihmisistä nämä reaktiot, kuten esimerkiksi ihottuma, voivat olla voimakasta ja kestää pitkään.

Toiset ihmiset ovat herkempiä pistoksille. Ampiaisenpistos voi aiheuttaa herkille ihmisille vaikeita allergisia reaktioita.

Hoito

Pistosten välttäminen on lähtökohtaisesti helpoin ja tärkein toimenpide. Näkyvillä olevia  vartalonosia voi suojata hyttysmyrkyillä ja -öljyillä etenkin iltaisin ja öisin. Pitkähihaiset paidat ja pitkät housut auttavat myös suojautumisessa. Tummat värit ja hikoilevat ihmiset houkuttelevat hyttysiä. Kärpäsiä houkuttelevat puolestaan keltaiset sävyt. Hyttyset eivät yleensä viihdy ilmastoiduissa huoneissa, myös verkkosuojat ikkunoissa ja tarvittaessa jopa sängyssä ehkäisevät hyttysten sisäänpääsyä.

Malarialta voi suojautua siihen tarkoitetuilla lääkkeillä ja rokotuksilla. Myös antihistamiinin käytöstä voi olla hyötyä. Nykyisin käytettävät antihistamiinilääkkeet eivät ole väsyttäviä, joten niitä voi käyttää myös esimerkiksi autoa ajaessa. Joitakin antihistamiineja voi käyttää jo 1-vuotiaasta eteenpäin.

Vaikeampiin allergisiin reaktioihin voi käyttää antihistamiinin lisäksi myös kortisonitabletteja tai adrenaliini-injektoria.

Henkilöille, joille on tullut hengenvaarallisia allergisia reaktioita esimerkiksi ampiaisenpistoista, voidaan joskus antaa erityistä immuuniterapiaa, niin kutsuttua allergiarokotetta. Siinä ruiskutetaan säännöllisin väliajoin pieniä määriä allergisoivaa ainetta, jotta yliherkkyys vähitellen lieventyisi ja immuniteetti paranisi.

Jo tulleita pistoksia voi hillitä kylmävoiteilla tai vahvalla kortisonivoiteella. Antihistamiineilla voi olla lieventävä vaikutus kutinaan ja turvotukseen.