Valkohilse (Pityriasis alba)

Tekststørrelse Textstorlek Mindre Större


Valkohilse on tavallinen ihottuma leikki- ja kouluikäisillä lapsilla. Yleensä tautia tavataan 4-12-vuotiailla lapsilla, mutta sitä voi esiintyä joskus myös vanhemmilla lapsilla ja yksittäisissä tapauksissa jopa aikuisilla. Valkohilsettä pidetään eräänlaisena atooppisena ihottumana, ja se näkyy iholla vaaleina läikkinä.

Taudin kliininen kuva

Luonteenomaiset ihomuutokset ovat pyöreät, vaaleat ja hilseilevät läikät iholla. Joskus läikät voivat olla myös punertavia, yleensä varsinkin taudin alkuvaiheessa. Erikokoisia läikkiä esiintyy eniten kasvoissa tai käsissä, mutta niitä voi muodostua myös muualle ylävartaloon. Läikät näkyvät iholla parhaiten kesäaikaan normaalin ihon ruskettuessa, jolloin terveen ja sairaan ihon kontrasti erottuu selkeämmin.

Taudin syyt

Taudin syitä ei täysin tiedetä, mutta pityriasis albaa pidetään atooppisena ihottumana ja matala-aktiivisena ekseemana. Taustalla olevilla allergioilla ei ole todettu olevan merkitystä, mutta ihon kuivumistekijät voivat vaikuttaa taudin kehittymiseen.

Taudin kulku

Taudin kulku ja esiintyminen voi vaihdella. Vaiva voi kestää parista kuukaudesta jopa useisiin vuosiin. Tauti ei ole vaarallinen, mutta aiheuttaa kosmeettista haittaa. Lopulta se kuitenkin häviää, eikä jätä jälkiä.

Hoito

Läikät ovat vaikeasti hoidettavissa, mutta ensisijaisesti suositellaan ihoa pehmentävien voiteiden käyttöä. Joskus viilentävistä voiteista tai kortisonivalmisteista voi myös olla hyötyä. Kortisonivoiteista sen sijaan on vain harvoin hyötyä, mutta niitä voi käyttää ihon punoituksen ja kutinan hillitsemiseksi. Auringonvalon seurauksena punertaviksi tai ärtyneeksi muuttuvat läikät kannattaa hoitaa aurinkosuojavoiteilla.