Haavainen paksusuolentulehdus

Tekststørrelse Textstorlek Mindre Större

Haavainen paksusuolentulehdus eli colitis ulcerosa on krooninen tulehduksellinen suolistosairaus. Sairaus aiheuttaa tulehdusta ja haavoja paksusuolessa ja peräsuolessa. 

Haavaisen paksusuolentulehduksen oireet alkavat vähitellen. Oireita ei välttämättä esiinny koko ajan. Sairautta voidaan hoitaa tehokkailla lääkkeillä.

Haavaista paksusuolentulehdusta ei voi ehkäistä. Tupakoinnin lopettaneilla on kohonnut riski sairastua haavaiseen paksusuolentulehdukseen. Lopettaminen on kuitenkin suositeltavaa tupakan terveydelle haitallisten vaikutusten takia. Tupakointi lisää mm. Crohnin tautiin (myös tulehduksellinen suolistosairaus) sairastumisen riskiä. 

Haavaisen paksusuolentulehduksen oireet

Haavainen paksusuolentulehdus alkaa yleensä 20−30-vuotiaana. Tulehdus alkaa peräsuolesta ja leviää vähitellen paksusuoleen. Sairauden yleisimpiä oireita ovat jatkuva ripuli, jonka seassa on usein verta ja/tai limaa, sekä vatsakivut. Kipua esiintyy alavatsassa vasemmalla puolella ja se loppuu ulostamisen jälkeen. Oireita voi olla paljon, vaikka vain pieni osa suolistosta olisi tulehtunut. Vaikeamman haavaisen paksusuolentulehduksen oireita ovat kuume, pahoinvointi, laihtuminen, voimakas väsymys ja vatsakivut. Joissakin tapauksissa tulehdusta voi esiintyä myös muualla kehossa, esim. silmissä, iholla ja nivelissä. 

Haavaiselle paksusuolentulehdukselle on tyypillistä oireiden väliaikaisuus. Sairastunut voi olla oireeton pitkiäkin aikoja, kunnes oireet taas palaavat. Sairauden vaikeusaste vaikuttaa oireiden voimakkuuteen. Haavainen paksusuolentulehdus rajoittuu paksusuoleen ja peräsuoleen, kun taas Crohnin tautia voi olla missä tahansa ruoansulatuskanavan alueella. Crohnin tautia esiintyy sekä aikuisilla että lapsilla. Haavaisen paksusuolentulehduksen aiheuttamista oireista ei tarvitse kärsiä, sillä sairautta voidaan hoitaa.

Haavaisen paksusuolentulehduksen hoito

Lääkityksen valinnassa otetaan huomioon sairauden vaikeusaste, tulehduksen sijainti ja laajuus. Sairauden hoidossa käytetään yleensä useita eri lääkkeitä, ja joitakin lääkkeitä käytetään vain kuuriluontoisesti. Lääkkeiden teho on usein hyvin yksilöllistä. 

Kortisoni: Akuuttia tulehdusta hoidetaan yleensä kortisonilääkkeellä. Kortisoni on tehokas ja nopeasti vaikuttava lääke, mutta haittavaikutusten takia sitä ei voi käyttää jatkuvasti. 

Sulfasaltsiini- ja 5-ASA-valmisteet: Lievien ja kohtalaisten oireiden hoidossa käytetään sulfaa ja 5-aminosalisylaattia sisältävää sulfasalatsiinia tai ainoastaan 5-aminosalisylaattia sisältävää 5-ASA-valmistetta. Lääkkeen vaikutus ei ala heti. Haittavaikutuksia voi esiintyä, mutta ne ovat melko harvinaisia.

Immunomodulatorinen hoito: Pitkäaikaisia ja vaikeita oireita hoidetaan immunomodulatorisella hoidolla eli immuunijärjestelmään vaikuttavilla lääkkeillä, kuten atsatiopriinillä ja TNF-salpaajilla. Lääkkeen vaikutus ei ala heti. Haittavaikutukset voivat olla vakavia.

Leikkaus: Joissakin tapauksissa tarvitaan leikkaushoitoa. Leikkauksessa poistetaan sairas suoli. Paksusuoli voidaan yleensä yhdistää peräsuoleen leikkauksessa, mutta toisinaan potilaalle joudutaan laittamaan avanne.

Muut hoitomenetelmät – biologinen hoito

Haavainen paksusuolentulehdus ja muut tulehdussairaudet johtuvat immuunijärjestelmän toiminnan häiriöstä. Elimistö puolustautuu viruksia ja bakteereja vastaan tulehduksella. TNF-alfa (tuumorinekroositekijä alfa) on elimistössä oleva tulehdusreaktion syntyyn vaikuttava välittäjäaine. Toisinaan sen toiminta häiriintyy ja tulehdus kohdistuu omaan elimistöön. Haavaisessa paksusuolentulehduksessa paksusuolen limakalvo on tulehtunut. Biologiset lääkehoidot, kuten TNF-salpaajat, estävät TNF-alfaa toimimasta, jonka seurauksena tulehdus lievenee. TNF-salpaajia käytetään yleensä haavaisen paksusuolen hoidossa vain, jos muut lääkkeet eivät tehoa.

TNF-salpaaja on uusi hoitomuoto. TNF-salpaaja lievittää tulehdusta ja parantaa suoliston limakalvoja. Hoito on tehokas ja vaikuttaa nopeasti. Hoidon tavoitteena on parantaa suoliston limakalvoja, jotta oireet eivät uusiutuisi. Lisäksi hoidolla pyritään parantamaan sairastuneen elämänlaatua. TNF-salpaajia käytetään vaikean tai keskivaikean haavaisen paksusuolentulehduksen hoidossa, kun muut hoidot eivät tehoa. TNF-salpaaja voi aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia tai yliherkkyysreaktioita. TNF-salpaajia annetaan suonensisäisesti sairaalassa tai niitä pistetään itse kotona ihon alle.

Lääkärin ja potilaan välinen yhteistyö

Lääkärin ja potilaan välinen kommunikointi on tärkeää hoidon onnistumisen kannalta. Huhtikuussa 2009 julkaistiin Imflammatory Bowel Disease -lehdessä tutkimus, jonka mukaan gastroenterologit aliarvioivat haavaista paksusuolentulehdusta sairastavien oireiden vaikeutta. 62 % tutkimukseen osallistuneista potilaista koki, että oireet haittaavat elämää. Lääkärit sen sijaan arvioivat, että oireista on haittaa ainoastaan 36 %:lle potilaista. 

Tutkimuksesta ilmeni myös, että vain 42 % potilaista käsitti, että remission aikana ei pitäisi esiintyä oireita. Potilaan kannattaa aina kertoa oireistaan lääkärille, sillä oireita voidaan hoitaa. Suurin osa lääkkeistä tehoaa hyvin ja potilas voi elää oireetonta elämää.

Ulosteen kalprotektiinilla voidaan selvittää tulehduksen aktiivisuus. Se mitataan ulostenäytteestä. Mittaamiseen on olemassa kotikäyttöön tarkoitettuja pikatestejä, mutta niitä ei ole vielä Suomessa myynnissä.