Teemana allergia – näin selviät siitepölykaudesta!

Tekststørrelse Textstorlek Mindre Större

Allergikoille kevät voi olla raskasta aikaa. Parhaiten siitepölyallerginen valmistautuu kevääseen aloittamalla allergian hoitamisen ajoissa, hakemalla tarvittaessa apua ja seuraamalla päivittäin siitepölyennustetta.

Siitepölyallergiasta kärsiviä on Suomessa yli miljoona. Osalla oireet ovat niin vaikeita, että elämänlaatu sekä työ- ja opiskelukyky kärsivät.

Tietoa allergiasta

Arkikielessä siitepölyallergiaa kutsutaan heinänuhaksi ja vähätellään, vaikka sadattuhannet siitepölyallergiset kärsivät valtavasti ja ovat sairauslomilla sairautensa takia. Allergiatutkijoiden mukaan sekä siitepölyallergian vaikutuksia että kustannuksia aliarvioidaan jatkuvasti. Monesti sairastuneet eivät etsi allergiaansa oikeaa hoitoa. Liian harva hakeutuu lääkäriin ja kärsii turhaan ilman oikeanlaista hoitoa, vaikka vaikeaankin siitepölyallergiaan on hyviä hoitokeinoja. Oikealla hoidolla suuri joukko ihmisiä selviää ilman pelkoa ja kärsimystä läpi valoisan kevään ja kesän. Lisäksi yhteiskunta säästää, kun vältytään turhilta sairauslomilta.

Jotta allergikko selviäisi siitepölykaudesta, hänen on tärkeää tietää siitepölystä sekä oikeasta lääkityksestä. Allergikon elämää helpottaa päivittäinen siitepölyennuste, joka julkaistaan monessa sanomalehdessä sekä internetissä.

Tarkista siitepölytiedot:

http://www.siitepoly.fi/

Allergikon keho vapauttaa histamiinia

Allergiat liittyvät immuunipuolustukseen. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että meitä suojeleva immuunipuolustus alkaa toimia liian tehokkaasti ja alkaa puolustaa kehoa myös vaarattomia asioita kuten siitepölyä ja eläinkarvaa vastaan. Joutuessaan kosketuksiin esimerkiksi siitepölyn kanssa keho vapauttaa histamiinia, joka aiheuttaa allergisen reaktion. Silmät ja nenä alkavat vuotaa ja kutista, ja ihminen saa aivastuskohtauksia.

Allergia saa ihmisen tuntemaan itsensä väsyneeksi ja veltoksi, mutta kuumetta ei ole kuten tavallisessa vilustumisessa. Joissain tapauksissa saattaa ilmetä hengitysteiden ongelmia eli astmaa. Allergisen reaktion voimakkuus riippuu siitepölyn määrästä, joka vaihtelee paljon päivästä toiseen. Myös vilustuminen, stressi ja väsymys voivat voimistaa allergista reaktiota.

Hoito pitää aloittaa ajoissa

Aivastuttaa ja silmät kutisevat – kevät on taas tullut. Vuosi menee nopeasti, ja siitepölykauden ehtii unohtaa, vaikka se ajoittuu samoihin aikoihin joka vuosi. Ajoissa aloitettu hoito kuitenkin ehkäisee ja lievittää oireilua.

Lääkitys sekä ehkäisee allergioita että lievittää oireita. Apteekeissa on saatavilla ilman reseptiä myytäviä tabletteja, nenäsuihkeita ja silmätippoja sekä reseptillä saatavia valmisteita. Jos epäilee siitepölyallergiaa eivätkä reseptittä saatavat lääkkeet tehoa, on syytä hakeutua terveyskeskukseen allergiatestejä varten. Myös vaikeista oireista kärsivän kannattaa mennä testattavaksi. Vaikka siitepölyallergian ensisijaiset oireet ovat nuha ja silmien ärtyminen, allergia vaikuttaa usein koko kehoon ja aiheuttaa väsymystä, ärtymistä, keskittymisvaikeuksia ja jopa päänsärkyä. Tutkimusten mukaan vaikeista allergisista oireista kärsivät koululaiset pärjäävät toukokuussa huonommin koulussa, jos he eivät saa allergiaansa hoitoa.

Allergiaa vai vilustumista?

Vilustuminen: menee ohi viikossa, lima on paksua, kurkku on yleensä kipeä, silmien kutina on vain vähäistä.

Siitepölyallergia: oireet kestävät pitkään, silmät kutisevat paljon, yleensä ei kurkkukipua, nenästä vuotaa ohutta limaa.

Siitepölyallergian oireet:

  • nenän kutina
  • jatkuva aivastelu
  • nuhainen ja tukkoinen olo
  • punaiset, kutisevat ja kirvelevät silmät
  • turvonneet silmäluomet
  • väsymyksen tunne

Siitepölyallergikko voi jopa sairastua astmaan. Oireina ovat usein ärsytysyskä, hengitysvaikeudet ja vinkuva hengitysääni. Oireet pahenevat rasituksessa.

Siitepölyallergian ehkäisy

Kun ilmassa on runsaasti siitepölyä, allergikon tulee välttää pitämästä ikkunoita auki ja kuivattamasta pyykkiä ulkona. Lenkkeily tai pyörälenkki on syytä jättää väliin ja liikkua sisätiloissa pahimpana siitepölykautena. Käsien pesu sisään tullessa takaa, että ei tule hieroneeksi lisää siitepölyä silmiin.

Tupakointi pitää lopettaa, koska sauhuttelu vain pahentaa allergiaa. Oireita voi vähentää myös huuhtelemalla hiukset iltaisin ja välttämällä ulkona olleiden lemmikkieläinten turhaa halailua. Kun alkaa ehkäistä ja hoitaa allergiaa ajoissa, keväästäkin voi nauttia täysipainoisesti.

Siitepölyallergian hoito

Sopiva hoito on hyvä käydä läpi yhdessä lääkärin kanssa. Jos ilman reseptiä saatavat lääkkeet eivät ole riittäviä, lääkäri voi määrätä tehokkaita antihistamiineja, jotka eivät tee olosta väsynyttä. Niitä voivat käyttää jopa yli 1-vuotiaat lapset. 

Lievään ja kohtalaiseen siitepölyallergiaan suositellaan peruslääkitykseksi päivittäin otettavia antihistamiinitabletteja. Vaikutuksen huomaa jo samana päivänä, ja erona aiempiin antihistamiineihin nämä ”uuden sukupolven” antihistamiinit eivät aiheuta sivuvaikutuksena väsymystä. Jos lääkitys aiheuttaa väsymystä, onkin syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Muut hoitomahdollisuudet sekä mahdollinen rokotus

Vaihtoehtoisena tai täydentävänä ehkäisevänä lääkityksenä voidaan käyttää silmätippoina myytävää natriumkromoglikaattia. Täysi vaikutus saavutetaan muutaman päivän käytön jälkeen, ja säännöllisyys on hoidossa tärkeää. Tehokkaita vaihtoehtoja ovat myös reseptillä saatavat nenäsuihkeet, joissa on sekä kortisonia että antihistamiinia vähentämässä tulehdusta ja histamiinia limakalvolla, tai pelkästään kortisonia sisältävät nenäsuihkeet (joitakin tuotteita saa myös ilman reseptiä), jotka pelkästään lievittävät limakalvon tulehdusta.

Jos mikään ei auta, allergialääkäri voi antaa rokotteen esimerkiksi koivua vastaan. Pieniä määriä ainetta ruiskutetaan ihon alle, ja määrää kasvatetaan vähitellen. Rokotukset annetaan sairaalassa joka toinen kuukausi joidenkin vuosien ajan. Rokotetuista 80 prosenttia paranee huomattavasti. Heinän siitepölylle allergisille on rokotteen kaltainen tabletti, joka otetaan päivittäin kolmen vuoden ajan.

Hakeudu hoitoon, kun

  • ilman reseptiä saatavat lääkkeet eivät auta.
  • pieni lapsi kärsii siitepölystä.
  • liikunta aiheuttaa yskää.
  • vain toinen silmä ärsyyntyy.
  • vain toinen sierain oireilee, etenkin jos ilmenee toispuoleista tukkoisuutta.
  • allergiaoireita on koko vuoden.
  • Astmaoireita, kuten hengitysvaikeuksia ja yskää, ilmenee.